Otso Perämerelle kauden toisena jäänmurtajana

Comments are closed

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Arctia

Arctian jäänmurtaja Otso lähti liikkeelle Helsingin Katajanokalta tiistaina 9.1. iltapäivällä kuluvan talven toisena jäänmurtajana. Avustusalue käsittää Tornion, Kemin, Oulun ja Raahen väylät. Otso saapuu avustusalueelleen torstaina aamulla. Joulukuun 18. päivä liikkeelle lähtenyt jäänmurtaja Kontio avustaa jo alueella.

”Uutta jäätä muodostuu Perämerelle. Jääkaudesta on ennustettu viime kauden kaltaista eli melko leutoa, mutta avustusten kannalta talvi ei kuitenkaan tule olemaan helppo. Kiintojään reunaan muodostuva sohjovyö aiheuttaa merkittäviä ongelmia ja riskejä laivoille varsinkin kovilla tuulilla”, kertoo jäänmurtaja Otson päällikkö Seppo Eva.