50. kunniakäynti mereen menehtyneiden muistoksi

Comments are closed

Merenkulkujärjestöjen kunniakäynti merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkillä järjestetään tänä vuonna 50:ttä kertaa. Helsingissä Eiran rannassa Ursinin kalliolla pyhäinpäivänä 3.11.2018 klo 12.00 järjestettävä tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.

Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkki (alun perin Merenkulun muistomerkki) valmistui Merisatamanrantaan vuonna 1968. Tänä vuonna tulee siten kuluneeksi 50 vuotta muistomerkin pystyttämisestä ja ensimmäisestä kunniakäyntitilaisuudesta.

Muistomerkki on kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen ja arkkitehti Eero Eerikäisen suunnittelema betoninen, majakkamainen veistos, jonka latvassa 12 metrin korkeudessa palaa ikuinen tuli. Kova tuuli sammuttaa kuitenkin tulen ajoittain. Tulen uudelleen sytyttämisestä huolehtii Gasum kaupungin tilauksesta.

Muistomerkin betoniseinäkkeiden muodostamassa keskiössä maan tasalla on pronssiin valettu kompassiaiheinen ja medaljongin muotoinen veistos, jossa on teksti: Suomen merenkulkijoille, Till Finlands sjöfarare MCMLXVIII. Teos kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Suomalaisen merenkulun ja merenkulkijoiden kunniaksi ja tunnustukseksi tehdystä muistomerkistä tuli aikaa myöden myös mereen menehtyneiden muistomerkki. Vuonna 1984 seinämän sisäpintaan kiinnitettiin muistolaatan Itämerellä 7.12.1979 myrskyssä uponneen ms Malmin mukana menehtyneille.

Laatassa on onnettomuudessa hukkuneiden nimet ja teksti: Mereen jääneiden vainajien muistolle, Till de i havet omkomnas minne, ms Malmi.

Ms Malmin valmistumisesta (1958) tulee kuluneeksi tänä vuonna 60 vuotta. Viimeisellä matkallaan alus oli täydessä kivihiililastissa matkalla Puolan Gdyniasta Turkuun.

 

Kunniakäyntitilaisuuden ohjelma

Mikaelin laulajat (johtaa Matti Rankala): P.P. FlemingVaipuos helmaan synnyinmaan
Puhe: rovasti Carita Pohjolan-Pirhonen
Hiljainen hetki vainajien muiston kunnioittamiseksi
Mikaelin laulajat: R.F.von Willebrand, Långsamt som kvällskyn
Seppeleen lasku: Suomen Varustamot ry
Mikaelin laulajat:Franz Schubert: Pyhä

Kunniakäynnin aikana Finnpilotin ja Suomen Meripelastusseuran alukset tekevät ohimarssin. Alussaattueessa on mukana luotsivene viimetalvisen onnettomuuden muistoa kunnioittaen.

Alukset ovat yleisön nähtävillä tilaisuuden jälkeen Kauppatorin rannassa Kolera-altaalla klo 13-15.

Kunniakäynnin järjestäjätahot (vuosittaisen seppeleenlaskuvuoron mukaisessa järjestyksessä)

Suomen Varustamot ry
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi
Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry
Suomen Konepäällystöliitto ry
Suomen Tietoliikennetekniset ry
Rajavartiolaitos
Helsingin Laivanpäällikköyhdistys ry
Satamaoperaattorit ry
Merimiespalvelutoimisto
Meriliitto ry
Luotsiliitto ry
Merivoimat
Suomen Laivanpäällystöliitto ry
Meriliikenneohjaajat ry
Suomen Merimies-Unioni SMU ry
Suomen Meripelastusseura ry
Suomen Merimieskirkko ry (hoitaa tilaisuuden käytännön järjestelyt vuosittain)