Viimeinen jäänmurtaja Polaris lähti kotimatkalle

Comments are closed

Kuvaaja: Väylä

Viimeinen töissä ollut jäänmurtaja Polaris saapuu kotisatamaansa Helsingin Katajanokalle 11.5.2019.

Talvikausi tulee päätökseensä tänä vuonna ennakoitua aiemmin.

”Talvi 2018-2019 oli jäänmurron näkökulmasta leuto, mutta ei suinkaan helppo”, toteaa talvimerenkulun asiantuntija Tuomas Taivi Väylästä.

Talvi alkoi loka-marraskuun vaihteessa, mutta jo marraskuu ja joulukuu olivat tavanomaista leudompia kuukausia. Vuoden vaihteessa ohutta jäätä esiintyi ainoastaan rannikoiden sisälahdissa. Perämeren kaarella satamien edustoilla jää oli kuitenkin 5-25 cm paksuista kiintojäätä.

”Laajin jäätilanne koettiin tammikuun 27. päivänä, kun jäällisen alueen laajuus ylsi 88 000 km²:iin. Talvi tilastoitaisiin jäällisen laajuutensa mukaan leudoksi, mutta liikkuvat jäälautat ovat vaikeuttaneet useaan otteeseen talvimerenkulkua”, kertoo jääasiantuntuja Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta.

Vuoteen 2019 siirryttiin leudossa säässä, mutta tammikuun puolessa välissä kylmeni selvästi. Tammikuun jälkeiset kuukaudet ovat sen sijaan olleet tavanomaista lauhempia eikä jään määrä ole merkittävästi lisääntynyt. Lyhyet pakkasjaksot ja lauhat kaudet vuorottelivat, jonka vuoksi jääkenttä pysyi ahtautuneena. Lämmin huhtikuun loppu sai merivedet lämpiämään ja viimeisteli jäiden sulamisen.

Viimeinen jäänmurtaja Polaris lähti kotimatkalle tämän viikon torstaina 9.5.2019 iltapäivällä. Jäänmurto loppuu tänä vuonna viime vuotta aikaisemmin Polariksen saapuessa lauantaina 11.5.2019 Helsingin Katajanokalle. Kaudella 2017-2018 viimeinen murtaja saapui Katajanokalle 20.5.2018.

Jäänmurtajat liikkuivat talvikauden aikana yhteensä noin 55 000 meripeninkulmaa eli noin kaksi ja puoli kertaa maapallon ympäri. Kauden päätteeksi murtajat palaavat kotisatamaansa Katajanokalle huoltoja ja kunnostuksia varten.