Itämeren alueen satamien kokonaisrahtimäärä 2012 pysyi edellisvuoden tasolla

kerttuvali Comments are closed

Itämeren alueen satamien kokonaisrahtimäärät vuonna 2012 ylsivät 839.4 miljoonaan tonniin, mikä oli ainoastaan 0,1 % edellisvuotta enemmän. Kokonaisrahtimäärissä laskettuna, Venäjä oli kasvavalla neljänneksen (25 %) markkinaosuudellaan Itämeren alueen johtava maa, jota Ruotsi toiseksi suurimpana maana seurasi noin viidenneksen (21 %) osuudellaan. Itämeren alueen kolmeen suurimpaan satamaan lukeutuvat venäläiset Primorskin, Pietarin ja Ust-Lugan satamat.  Ust-Luga kaksinkertaisti […]

Continue reading

Meriarkeologian ja merihistorian marraskuun teemapäivässä aiheena taide ja myytit

kerttuvali Comments are closed

Tohtori Remmelt Daalder Alankomaiden merenkulkumuseosta kertoo seminaarissa hollantilaisista laivamaalareista. Kuvassa Willem van de Velde nuoremman maalaus “Laiva avomerellä” noin vuodelta 1680. Rijksmuseum, Amsterdam. Helsingin yliopiston merihistorian opintokokonaisuus järjestää perjantaina 22.marraskuuta englanninkielisen seminaarin “Maritime History, Arts and Myths”. Merihistoriaan liittyy paljon myyttisiä aiheita, joista esimerkiksi rantarosvoja sekä merimiesten tatuointeja käsitellään päivän esitelmissä. Taiteenlajeista ovat esillä elokuva […]

Continue reading

Tekninen vika estää Baltic Princessin matkanteon

kerttuvali Comments are closed

Kuva: Turun Satama / Viestintä ( Arkistokuva) Tallink Siljan alus Baltic Princess jää lauantai-iltana satamaan. Laivan oli tarkoitus lähteä kello 20.15 Turusta Tukholmaan, mutta lähtö on peruttu potkurissa ilmenneen vian vuoksi. Tallink Siljan viestintäpäällikön Marika Nöjdin mukaan laiva saapuu lauantaina Tukholmasta Turkuun noin kolme tuntia myöhässä eli kello 22.15 aikoihin. Laivalla on noin 1 800 […]

Continue reading

RAAHEN KAUPUNGIN SATAMATOIMINTA SAI SERTIFIKAATIN

kerttuvali Comments are closed

Sertifiointiyhtiö Inspecta Sertifiointi Oy on auditoinut ja myöntänyt lokakuussa Raahen kaupungin satamalle sertifikaatit, jotka koskevat Raahen Lapaluodon satamanosan laatu-, ympäristö- sekä työterveys- ja turvallisuusjärjestelmiä. Sertifiointi perustuu ISO 9001:2008, ISO 14001:2004 sekä OHSAS 18001:2007 standardeihin. Sertifioitu toiminta kattaa sataman ylläpidon ja kehittämisen sekä satamapalveluiden myynnin, palveluiden hankinnan sekä maa-alueiden ja varastojen vuokrauksen. Sertifikaatit ovat voimassa kolme […]

Continue reading

Rajavartiolaitoksen vartiolaivat Telkkä ja Tiira myydään Norjaan

kerttuvali Comments are closed

Valtioneuvosto on tänään antanut Rajavartiolaitokselle luvan myydä vartiolaivat Telkkä ja Tiira Mobico Shipping As -nimiselle yritykselle Norjaan. Myytävät alukset kuuluvat ominaisuuksiltaan niin sanottuun Telkkä-luokkaan, jonka toiminnalliset ominaisuudet eivät enää vastaa Rajavartiolaitoksen toimintaympäristön vaatimuksia. Rajavartiolaitoksen nykyiset tehtävät ja strategia edellyttävät kalustolta tehokasta ja monipuolista merellistä toimintakykyä ympäri vuoden kaikissa olosuhteissa. Ulkovartiolaivojen tulee kyetä itsenäiseen toimintaan koko Itämeren […]

Continue reading

Lokakuussa Helsingin laivamatkailu jatkui vilkkaana, tavaraliikenne vaisua

kerttuvali Comments are closed

Helsingin sataman yksiköity tavaraliikenne oli lokakuussa 840 000 tonnia. Tuonti ja vienti jakaantuivat tasaisesti. Määrä on 3 % pienempi kuin viime vuoden lokakuussa. Tuonti jäi 4 % ja vienti lähes 2 % viime vuoden lokakuun määrästä. Tammi-lokakuussa yksiköidyn tavaraliikenteen määrä oli 8,1 miljoonaa tonnia, mikä on 4 % vähemmän kuin viime vuona samaan aikaan. Laivamatkustajia […]

Continue reading

Meripelastusalusten paraati lauantaina

kerttuvali Comments are closed

Suomenlahden vapaaehtoiset meripelastajat kunnioittavat merellä menehtyneiden merenkulkijoiden muistoa alusparaatilla Helsingissä pyhäinpäivänä 2. marraskuuta klo 12. Paraatin jälkeen alukset ovat avoinna yleisölle Eteläsatamassa klo 12.30-14.30. Yhteensä 12 pelastusalusta lähtee ohimarssille Hernesaaren kärjestä pelastusristeilijä Jenny Wihurin johdolla ja tekee merenkulkijoiden muistomerkin kohdalla Eiranrannassa lipputervehdyksen. Samanaikaisesti merenkulkujärjestöjen edustajat laskevat seppeleen muistomerkille. Alukset jatkavat matkaansa Eteläsatamaan ja kiinnittyvät Pakkahuoneen […]

Continue reading

Eckerö Line panostaa kotimaisiin herkkuihin lautasella ja lavalla

kerttuvali Comments are closed

– Laivamatkailun huippukohtia m/s Finlandialla Helsingistä Tallinnaan ovat ehdottomasti ruokailu , laivan viihteestä nauttiminen ja tuliaisostokset EckeröMarketissa, myyntipäällikkö Johanna Uimonen tietää. Kaikki ensiluokkaisista raaka-aineista Laivamatka sujuu leppoisasti esimerkiksi Buffet Eckerön noutopöytien herkuista nauttien. Monipuolinen noutopöytä koostuu pitkälti kotimaisista ja lähialueiden raaka-aineista.  Lähes kaikki teemaviikkojen herkut valmistetaan laivan omassa keittiössä. Parhaillaan käynnissä olevilla Riista- ja sadonkorjuu -teemaviikoilla nautitaan riistaherkkuja sekä antimia syksyn […]

Continue reading

Ilmatieteen laitos: Suomi mukana merkittävässä meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen selvitystyössä

kerttuvali Comments are closed

Ilmatieteen laitos on mukana yhteenliittymässä, jonka tehtävänä on Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriliikenteen kasvihuonekaasujen päästöraportin päivittäminen. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan kuuluva Ilmatieteen laitos on mukana yhteenliittymässä, jonka tehtävänä on Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriliikenteen kasvihuonekaasujen päästöraportin päivittäminen. Päivityksellä halutaan saada mahdollisimman tarkkaa ja ajantasaista tietoa meriliikenteen päästöistä. Työssä kartoitetaan hiilidioksidipäästöjen (CO2) määrää vuosilta 2007–2012 ja tarkastellaan kasvihuonekaasupäästöjen […]

Continue reading

TILASTOKESKUS: Ulkomaan meriliikenteen tulot laskivat vuonna 2012

kerttuvali Comments are closed

Ulkomaan meriliikenteen bruttotulot vuonna 2012 olivat 1,9 miljardia euroa, mikä on kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ulkomaille maksetut liikennemenot olivat 1,1 miljardia euroa ja ne nousivat kaksikymmentä prosenttia vuodesta 2011. Tiedot pohjautuvat Tilastokeskuksen neljännesvuosittain tekemään tiedonkeruuseen. Tiedonantajina ovat varustamot, alusten omistajat ja/tai muut tiedonantajat. Suomalaisten ja ulkomailta aikarahdattujen alusten bruttotulot ulkomaan meriliikenteessä 1985–2012, milj. […]

Continue reading