:EAGLE S: KRP on saanut valmiiksi Suomenlahden kaapelivaurioita koskevan esitutkinnan

Kuva: Merivartiosto

Keskusrikospoliisin esitutkinta Suomenlahdella 25.12.2024 vaurioituneisiin kaapeleihin liittyen on valmistunut. Esitutkinnan perusteella Eagle S -säiliöaluksen päällystöä epäillään törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.

Keskusrikospoliisin esitutkinta Suomenlahdella 25.12.2024 vaurioituneisiin kaapeleihin liittyen on valmistunut.

Esitutkinnassa selvitettiin kaapeleiden vaurioitumisen aikaan alueella liikkuneen Cookinsaarille rekisteröidyn Eagle S -säiliöaluksen osuutta vaurioiden syntymiseen. Esitutkinnassa tehtyjen tutkintatoimenpiteiden myötä poliisilla on selkeä käsitys tapahtumien kulusta.

Alukselta kerätyn aineiston, merenpohjan tutkinnan ja miehistön kuulemisen perusteella aluksen päällystöä epäillään törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.

– Epäiltyjen joukossa on aluksen turvallisesta kulusta, navigoinnista ja toiminnasta vastaavat kapteeni, yliperämies ja perämies. Esitutkinnassa on selvitetty ja arvioitu muun muassa sitä, millainen vastuu kolmikolla on ollut aluksen kunnosta ja missä määrin heidän olisi pitänyt havainnoida ankkurin putoaminen mereen, kuvaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sami Liimatainen Keskusrikospoliisista.

Tapahtumien selvittämiseksi tehtiin tiivistä viranomaisyhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti.

Esitutkinta on valmistunut ja asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan valtakunnansyyttäjän toimistoon.

SÄHKÖKAAPELI ESTLINK AIKAJANA

25.12.2024: Eagle S oli Suomenlahdella matkalla Pietarista Port Saidiin Estlink 2 -sähkökaapelin vahingoittuessa. Suomen Rajavartiolaitos pyysi aluksen siirtymään Suomen aluevesille Porkkalanniemen edustalla.

26.12.2024: Suomalaiset iranomaiset nousivat alukselle kello 0:28 helikoptereista poliisin valmiusyksikkö Karhun ja Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueen voimin ja saivat aluksen hallintaansa ilman vastarintaa.

28.12.2024: Laiva ohjattiin Porvooseen esitutkinnan ajaksi. Siirto-operaatiota veti Helsingin poliisilaitos turvanaan Rajavartiolaitoksen vartiolaiva ja useita veneyksiköitä.

28.02.2025: Laivan takavarikko purettiin

02.03.2025: Lähti Porvoosta lasteineen kohti Port Saidin kaupunkia. Kantaverkkoyhtiöt Fingrid ja Elering eivät vaatineet aluksen takavarikointia, sillä aluksen haltuunoton ja ylläpidon kustannukset olisivat Fingridin mukaan todennäköisesti korkeammat kuin aluksen arvo – arvion mukaan 15 000 dollaria päivässä. Sen sijaan kantaverkkoyhtiöt hakevat korvausta oikeusteitse. Viiden rikoksesta epäillyn miehistön jäsenen matkustuskielto lopetettiin.

Aluksen tarkastuksessa havaitut puutteet korjattiin.

LAIVAFAKTAA

MT EAGLE S (ESU4845) – RAAKAÖLJYTANKKERI –  IMO 9329760

2006 New Century Shipbuilding Co Ltd – Jingjiang, Kiina (#0307310)

DWT 74035 BRT 42 010 NRT 22 444 / 220.65 x 32.26 x 14.51 m

Pääkone 1x MAN B&W 5S60MC-C, 11.300 kW, 15 300 hv / 12.0 kn

Luokitus: IR Class SUL, OIL TANKER, DOUBLE HULL, ESP, ETA, LOAD COMP(3)

01.07.2004: Aluksen tilaus

20.12.2004: Kölinlasku

16.05.2005: Aluksen pääkoneen asentaminen valmistui

28.08.2005: Vesillelasku

16.03.2006: Valmistui FR8 PRIDE (V7NW5) nimisenä Omistaja FR8 Shipping Corporation Pte Ltd (Manageri Navig8 Shipmanagement Pte Ltd Singapore)

2009: Manageri Thome Ship Management PTE Ltd Lippu Marshallsaaret

02.05.2012: Moottorivian vuoksi alus törmäsi aamulla kello 07.18 öljynporauslautta ROWAN EXL I Texasin edustalla. Kukaan ei loukkaantunut, mutta laivan keulatankki tulvi. Laivan ja porausyksikön yhteisvahinkojen hinnaksi arvioitiin 16–17 miljoonaa dollaria. Onnettomuudesta käytiin pitkä oikeustaisto

12,2012: Nimeksi LR MIMOSA Omistaja LR Mimosa Limited (Manageri Empire NavigationInc Glyfeda Kreikka)

24.09.2014: Öljyvuoto Chilessä. Alus purki öljylastiaan Quinteron satamassa jossa toimii Chilen valtiollinen ENAP yhtiön öljyterminaali, kun aluksesta vuosi kymmeniä tuhansia litroja öljyä Tyyneenmereen Chilen rannikon edustalle. Aluksen operaattorina oli tuolloin Empire Navigation.

04,2015: Nimeksi NORSTAR INTERPID Omistaja Norstar Intrepid Ltd (Norstar Ship Management Pte Ltd Singapore as manager) Kotipaikka Majuro Marshallsaaret

07.2023: Nimeksi EAGLE S (E5U4845) Omistajaksi Caravella LLCFZ, Dubai Yhdistyneet Arabiemiirikunnat (Manageri Peninsular Maritime India Pvt Ltd – Maharashtra, India) Kotipaikka Avatiu, Lippu Cooksaaret