Turkulainen yhteysalusyritys Ferentes Maritime Oy alkaa kesällä liikennöimään Salon ja Mathildedalin välillä. Varustamo tarjoaa matkoja kesämatkailijoille ja ryhmämatkoja yrityksille. Paikalliset matkailuyritykset ovat jo ottaneet uuden matkailutoimijan avosylin vastaan.
“Risteilymatkoja Salosta Mathildedaliin!”
Vuosi sitten turkulaisvarustamo Ferentesin yrittäjille esiteltiin uusi idea. Toimitusjohtaja Tony Roselli ja tekninen johtaja Teppo Lappeteläinen kuulivat salolaiselta tutultaan, että Salon matkailukentällä olisi markkinarako täytettävänä. Ferentesin tausta on laivanrakennusteollisuudessa, jota varten yritys perustettiin vuonna 2006. Yritys on sittemmin laajentanut yhteysalustoimintaan, mutta matkailuala on Ferentesille uusi aluevaltaus.
“Liikennöimme Eteläisen Nauvon, Houtskarin ja Iniön reiteillä. Kun vuosi sitten saimme kuulla Salon alueen risteilyajatuksesta, vapautui meiltä samaan aikaan resursseja yhteisaluspuolelta. Siitä lähdimme kehittämään ajatusta”, kertoo Roselli. ”Salossa saimme ideallemme lämpimän vastaanoton!”
Idea on kypsynyt nyt niin, että kesällä Ferentes tulee liikennöimään myös Salossa. Vesille on tarkoitus lähteä kahdella aluksella. Pienempi alus ajaa Salon keskustasta Vuohensaareen, josta voi jatkaa isommalla aluksella Mathildedaliin.
Roselli kertoo, että aluksista pienempi, vesibussi M/S Karolina vetää noin 30 henkilöä. Sillä voidaan kuljettaa kesämatkailijoita Vuohensaaren ympäristöön. Isompi M/S Nordep matkaa aina Mathildedaliin asti. Se on muutettu yhteysaluskäyttöön runkoa vahvistamalla ja kalustoa lisäämällä. Kun autorampit vielä puretaan, mahtuu matkustajia mukaan lähes toista sataa. Tilaa on tarkoitus tehdä myös aurinkokannelle ja baaritiskille.
“Isommalla aluksella tarjoamme päiväristeilyjä, mutta myös ryhmämatkoja yrityksille. Teemaristeilyjä, rapuristeilyjä, ‘venetsialaisia’ eli huvilakauden päättäjäisiä… Mitä vaan, mikä sopii sesongin henkeen”, Lappeteläinen ideoi.
Paikalliset tukemassa, kun matkailijoita viedään merelle
Ferentesin yhteisalustoiminta on ympärivuotista ja valtion rahoittamaa. Risteilytoiminnan myötä yritys siirtyy nyt markkinaehtoiseen toimintamalliin, mistä yrittäjillä on vähemmän kokemusta. Uuden äärellä Roselli ja Lappeteläinen kiittelevätkin jo saamaansa vastaanottoa paikallisilta matkailualan yrittäjiltä.
“Meidät on otettu avosylin vastaan. Olemme jo kartoittaneet monia yhteystyömahdollisuuksia paikallisten matkailutoimijoiden kanssa. Haluamme myös hyödyntää paikallisia resursseja mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä etsimme työntekijöitä, tarvitsemme ainakin kuusi henkilöä kapteeneista, kansimiehiin ja tarjoiluhenkilöstöä”, Lappeteläinen sanoo.
Sesonkeina työntekijöille on tarvetta mahdollisesti enemmänkin. Mutta paikallisia toimijoita hyödynnetään muiltakin osin. Sen erityisesti Salon hotelliyrittäjät ovat ottaneet ilolla vastaan.
“Haluamme verkostoitua Ferentesin kanssa ja tarjota kesämatkaajille hotelliristeilypaketteja! Ennakoimme, että vilkkain aika lähtöjen osalta voisi ajoittua heinä- ja elokuulle”, toteaa Original Sokos Hotel Rikalan hotellinjohtaja Jaana Johansson.
Myös Vuohensaaren yrittäjä Leena Kela ja Mathildan Marinan yrittäjä Maria Rantanen toivottavat uuden yrityksen tervetulleeksi Saloon.
“Salon vetovoima matkailukohteena kasvaa varmasti! Mekin suunnittelemme erilaisia risteilypaketteja, jotta matkailijat viihtyisivät pidemmän aikaa Salossa”, Kela toteaa.
Rantanen ennakoi, että kesällä Mathildedalin sataman veneilykesä tulee olemaan niin ikään entistä vilkkaampaa, kun risteilytoiminta alkaa: “Mathildedalin ruukkikylä on Salon matkailun ehdoton veturi. Hienoa, että nyt pääsee Mathildedalista Saloon myös vesiteitse.”
”Hotelli-risteilypaketteja, kesäteatteri-risteilypaketteja, pyöräily-risteilypaketteja” jatkaa Maija Pirvola Yrityssalosta ideointia.
Kevät muutostöitä, sitten vesille!
Risteilykonseptin ohella Ferentes on käynnistänyt korjaustelakkatoiminnan Suomenlinnan telakalla. Siellä Roselli ja Lappeteläinen voivat toteuttaa alusten muutostyöt ennen kesäkauden alkua. He näkevät, että yrityksen tausta telakoinneista ja merenkulkukonsultaatiosta tukee hyvin uutta toimintaa matkailualalla.
“Alusten kunnostaminen risteilykäyttöön edellyttää noin 100 000 euron investointia. Onneksi voimme toteuttaa työt omalla telakalla, joten ylimääräisiä kulueriä ei tule”, Roselli sanoo.
Kevään aikatauluun kuuluu uuden risteilypalvelun markkinointi ja asiakkaiden mieltymysten selvittäminen. Niistä Roselli haluaa olla hyvin perillä.
“Lähdemme selvittämään, mille on eniten kysyntää, mitä asiakkaat toivovat. Lähdetäänkö esimerkiksi ajamaan tiettyä väliä tiheämmin vai että järjestetään risteilyjä ryhmille.”
Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola iloitsee uuden yrityksen sijoittumisesta Saloon. Hän pitää tervetulleena, että meriliikennöinti ja kesäristeilytoiminta käynnistyy Salosta Mathildedaliin ja takaisin sekä laajemmin saaristoon.
“Kesälauantaisin olisi varmasti kysyntää saaristoon kohdistetuille teemaristeilyille, jotka kestävät koko päivän ja jossa vieraillaan kiinnostavissa saaristokohteissa! Meri on ollut jokseenkin hyödyntämättä Salon matkailussa, koska meillä ei ole ollut sellaista yritystä, joka veisi matkailijoita merelle risteilylle. Uskon, että tästä innostuvat niin salolaiset kuin myös matkailijat”, hän sanoo.
Lisätiedot: Ferentes
Ferentes Oy on perustettu vuonna 2006. Se on osakeyhtiö, jonka kotipaikka on Turku, ja pääasiallinen toimiala Varustamo, varustamoagentuuri. Yhtiön toimitusjohtaja on Tony Fredrick Roselli.
Yhtiön muut toimialat ovat metallin alihankintateollisuus, lvi-asennus, lvi-huolto, siivouspalvelu.
Yhtiön Ferentes Oy liikevaihto oli 2,36 miljoonaa ja tilikauden tulos 4 tuhatta. Liikevaihto laski 3,5%. Liikevoittoprosentti oli 0,1%. Tiedot perustuvat yhtiön viimeisimpään tilinpäätökseen vuodelta 2021.
06/2021 päättyneellä tilikaudella yhtiöllä oli 16 työntekijää.