Gasgrid Finland Oy ja Excelerate Energy, Inc. ovat sopineet LNG-terminaalilaivan vuokrauksesta – LNG-terminaalilaiva Exemplar tulee turvaamaan Suomen huoltovarmuutta palvellen samalla laajemmin myös Itämeren alueen tarpeita

Gasgrid Finland Oy ja Excelerate Energy, Inc. ovat tänään 20.5.2022 allekirjoittaneet sopimuksen kelluvan LNG-terminaalilaivan vuokrauksesta kymmeneksi vuodeksi. Hanke mahdollistaa Suomen ja Viron irtautumisen venäläisen putkikaasun riippuvuudesta. 

Gasgrid Finland Oy ja Excelerate Energy, Inc. ovat allekirjoittaneet sopimuksen Suomen etelärannikolle sijoittuvasta LNG-terminaalilaivasta. Vuokrattavan laivan varasto- ja syöttökapasiteetti riittää sekä Suomen että Viron kaasutarpeisiin. Laiva lastataan LNG:lla noin 2–3 kertaa kuukaudessa. Laivahanke on nykyisessä maailmantilanteessa ehdottoman välttämätön ja sen vuoksi myös äärimmäisen kiireellinen.

”Olemme iloisia, että saimme sopimuksen solmittua näin nopealla aikataululla ja haluankin kiittää kaikkia prosessissa mukana olleita huippuammattilaisia sopimuksen loppuun viemiseksi. Hankkeen onnistuminen edellyttää jatkossakin eri toimijoiden saumatonta yhteistyötä, mutta tällä hetkellä kaikki etenee suunnitellusti. LNG-terminaalilaivan vuokraus on huoltovarmuuden kannalta äärimmäisen tärkeää, sillä se turvaa kaasutoimitukset pitkäaikaisissa häiriötilanteissa niin Suomessa kuin Virossa. Samaan aikaan terminaalille on tarvetta laajemminkin koko Itämeren alueella ja hanke onkin otettu kiinnostuneena vastaan”, kertoo Gasgrid Finland Oy:n toimitusjohtaja Olli Sipilä.

Suomella ei ole maakaasun omaa tuotantoa tai varantoja, minkä vuoksi olemme riippuvaisia sen tuonnista. Maakaasun osuus Suomen kaikesta energiankäytöstä on noin viisi prosenttia ja pääasiassa maakaasua käytetään teollisissa prosesseissa, sähkön ja lämmön yhteistuotannossa sekä raskaassa liikenteessä. Terminaalilaiva kuitenkin turvaa Suomen kaasunsaannin paitsi teollisuudelle myös kotitalouksille ja on siksi tärkeä hanke koko Suomelle.

”Kelluvan LNG-terminaalin merkitys on suuri teollisuutemme kaasunsaannin turvaamisen kannalta. Yhtä lailla tärkeää on viedä rakentamista ja luvitusta ripeästi eteenpäin laivan saamiseksi Suomen rannikolle jo ensi talveksi. Haluan kiittää yhtiöitä ripeästä toiminnasta ja tuloksekkaasta yhteistyöstä”, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

LNG-terminaalilaivalle rakennettava satamarakenteet

Terminaalilaiva on käytännössä satamaan ankkuroitava terminaali, jossa nesteytetty maakaasu höyrystetään uudelleen kaasuksi ja syötetään Gasgridin siirtoverkkoon. Terminaalilaivasta voi myös tankata pienempiä LNG-tankkereita Itämeren alueen jakeluun. Terminaalilaiva pyritään saamaan käyttöön ensi talveksi ja vaikka sen loppusijoituspaikka tulee olemaan Etelä-Suomessa, rakennetaan sekä Suomen että Viron rannikoille terminaalilaivalle sopivat uudet satamarakenteet. Jos rakennustyöt saadaan valmiiksi ensin Virossa, sijoitetaan terminaalilaiva sinne odottamaan Suomen satamarakenteiden valmistumista. Laivan lopulliset sijoituspaikat tarkentuvat toukokuussa 2022.

”Olemme käynnistäneet lukuisia toimia huoltovarmuuden parantamiseksi, myös maakaasun osalta. Kelluva LNG-terminaali mahdollistaa irtautumisemme venäläisestä kaasusta. Odotan kaikilta osapuolilta ripeää toimintaa hankkeen loppuunsaattamiseksi”, toteaa valtiovarainministeri Annika Saarikko.

Suomeen tuleva LNG-terminaalilaiva on 291 metriä pitkä ja 43 metriä leveä. Se on tilavuudeltaan noin 151 000 kuutiometriä ja vastaa täyteen lastattuna noin 68 000 tonnia LNG:ta, eli nesteytettyä maakaasua. Määrä tarkoittaa noin 1 050 GWh energiaa. LNG toimitetaan terminaalilaivaan tankkereilla globaaleilta markkinoilta, ja tankkereiden arvioidaan vierailevan terminaalilla 2–3 kertaa kuukaudessa. Uudelleenlastaus kestää aina noin vuorokauden.

Projektin aikataulu tarkentuu kesäkuussa. LNG-terminaalilaivahankkeen kokonaiskustannukset ovat 10 vuoden vuokrasopimuksella arviolta 460 miljoonaa euroa, minkä lisäksi käytön volyymiin liittyy erillisiä kustannuksia.