Tuomas Uusheimo KEKSI Senaatti
Senaatti-kiinteistöt allekirjoitti kiinteistökaupan 15.4.2021 Helsingin edustalla sijaitsevasta Hylkysaaresta Valo Investments Group Holding Oy:n tytäryhtiön Hylkysaari Oy:n kanssa. Kauppahinta oli 7 milj. euroa.
Kokonaisuus myytiin nykyisellä voimassa olevalla asemakaavalla, jossa se on osoitettu kaikille avoimeksi virkistysalueeksi. Saarelle saadaan rakentaa yleisiä rakennuksia, niitä palvelevia huoltotiloja sekä välttämättömät asunnot. Saaren pinta-ala on 3,68 ha ja sillä sijaitsevien rakennusten yhteenlaskettu pinta-ala on noin 3700 brm2. Rakennukset ovat valmistuneet noin vuosina 1810-1985.Saaren tärkeimmät rakennukset on suojeltu asemakaavamerkinnöillä.
”Hylkysaari herätti laajaa kiinnostusta jo ennen myynnin aloitusta ja olemme erittäin tyytyväisiä, että keskeisellä sijainnilla oleva historiallinen kohde löysi nyt uuden omistajan. Aikaisemmin valtion käytössä olleelle Hylkysaarelle ei ollut enää valtion omaa käyttöä ja nyt kohteeseen sidotut varat voidaan vapauttaa valtion muihin tarpeisiin,” toteaa kohteen myynnistä vastaava Senaatin myyntipäällikkö Jenna Kiukkonen.
“Hylkysaari Oy hahmottelee saareen matkailu- ja virkistystoimintoja osana Helsingin merellistä strategiaa. Suunnitelmassamme on myös Hylkysaaren historiallisten rakennusten kunnostaminen ja saaren luonnon elvyttäminen. Kesän 2022 suunnitelmissa on avata julkinen sauna ja kesäkahvila,” sanoo Hylkysaari Oy:n hallituksen jäsen Taru Lehtonen.
Saarella sijaitsee muun muassa vanha luotsikasarmirakennus, joka toimii näkyvänä maamerkkinä ja on tärkeä osa Helsingin merellistä historiaa. Saari toimi 1600-1700-luvuilla kaupungin vuokraamana laidunmaana. Seuraavalla vuosisadalla Hylkysaaressa toimi laivatelakka ja kahdesta telakan rakennuksesta muokattiin huviloita, kun vuonna 1889 perustettu Korkeasaaren eläintarha teki saaresta suositun virkistyspaikan. Luotsiasema toimi saarella 1900-luvun alusta vuoteen 1962, jonka jälkeen Suomen Merimuseo toimi saaressa vuosina 1973–2007.